Blogi

Blogi

Blogissamme pääset kurkistamaan tarkemmin Nuorkauppakamaritoiminnan arkeen ja juhlaan eri näkökulmista. Blogia ylläpitää kamarin LIO ja kirjoituksia tuottaa LIO:n lisäksi koko jäsenistömme.
Perjantai, Lokakuu 18, 2019, 13:16

Kotkassa sijaitseva Merikeskus Vellamo on näyttävä rakennus kantasatamassa. Silkkipainettujen lasilevyjen taakse syttyvät illan hämärtyessä valot, ja tämä aaltoa muistuttava rakennus pääsee oikeuksiinsa. Se henkii meren sinisyyttä ja tummia värejä.

Vellamossa sijaitsee Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo, Merivartiomuseo ja Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Lisäksi sieltä löytyy opetus- ja seminaaritiloja, auditorio, ravintola Laakonki sekä museokauppa Plootu.

Kotkan Nuorkauppakamari pääsi tutustumaan opastetulla kierroksella Vellamoon ja sen salaisiin takaosiin, missä museon tulevia näyttelyitä valmistellaan ja esineistöä entisöidään näytille. Kierroksen jälkeen oli vielä mahdollista jäädä itsenäisesti tutustumaan meneillään oleviin näyttelyihin.

Paljon tutkittavaa


Vellamo on avannut ovensa yleisölle vuonna 2008, ja tämän jälkeen siellä on ollut useita vaihtuvia näyttelyitä. Ajankohtaiset näyttelyt kannattaa käydä vilkaisemassa Vellamon kotisivuilta. Kuten huomaat, kaikille löytyy varmasti jotakin mielenkiintoista katseltavaa! https://www.merikeskusvellamo.fi/nayttelyt/

Koko perheen voimin

Merikeskus Vellamo ei missään nimessä ole vain aikuisille tarkoitettu museokeskittymä, sillä myös lapsille löytyy paljon ihmeteltävää ja tutkittavaa. Esimerkiksi Tahdon!-näyttelyssä, jossa ihastellaan hääpukuja ja rakkaustarinoita Kymenlaaksosta yli sadan vuoden ajalta, oli mm. Mahdollisuus sovitella hääpukuja. Ainakin tyttölasten mielestä oli hauskaa laittaa huntua päähän ja poseerata kukkakimppu kädessä.

Opastetut kierrokset

Museoon voi tietenkin tutustua ihan itsekseen, mutta Vellamossa on mahdollisuus myös opastettuihin kierroksiin. Meidän vajaan tunnin mittainen kierros avasi paljon enemmän kuin yksin kiertely, joten kannustan kyllä hyödyntämään ammattitaitoisen ja osaavan museohenkilökunnan opastettuja kierroksia, näin näyttelystä saa varmasti kaiken irti!

Lapset edellä

Osa meidän porukasta jäi tutkimaan rauhassa näyttelyitä, osa lähti lasten ehdoilla Merimonstereihin tutustumaan sekä entisajan kauppaleikkejä leikkimään. Oli jopa hieman hankalaa saada lapsia lähtemään kotiin, eli he kyllä viihtyivät. Tässä muuten oiva vinkki ensi viikon syyslomalle, menkää Vellamoon!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät