Blogi

Blogi

Blogissamme pääset kurkistamaan tarkemmin Nuorkauppakamaritoiminnan arkeen ja juhlaan eri näkökulmista. Blogia ylläpitää kamarin LIO ja kirjoituksia tuottaa LIO:n lisäksi koko jäsenistömme.
Torstai, Marraskuu 7, 2019, 13:51

Keskiviikkopäivänä ohjelmassa oli jälleen upeita koulutuksia sekä Digital Innovation Day -kokonaisuus. Lisäksi keskiviikon ohjelmaan kuului maailman debatointikilpailu sekä puhekilpailu. Koska Kotkassa on debattikilpailu ollut muutaman vuoden kuuma peruna, suurin osa porukasta suuntasi kuuntelemaan kansainvälistä väittelykilpailua. Suomea edustamassa oli Helsingin Nuorkauppakamarin joukkue, joka voitti vuonna 2018 Suomen kansallisen kilpailun.

Vapaaehtoisvoimin maailmankokousta rakentamassa
Maailmankokouksen järjestelyt ovat valtavan iso ponnistus ja tämän vuoksi suomalaiset ovatkin tarjonneet auttavan kätensä erilaisiin järjestelyihin. Jokaiselle löytyi jotain pientä hommaa, johon pystyi päivän aikana osallistumaan. Ensi vuoden puheenjohtajamme Noora Malmi oli mm. mukana GA:n (General Assembly) badgekontrollissa ja narikassa. GA:ssa pidettiin vaalit, joissa valittiin maailman JCI tekijät. Suomen tämän vuoden kansallisen puheenjohtaja Ellimaija Ahonen oli ehdolla varapresidentiksi, ja tähän virkaan hänet myös valittiin! Ihan huikeaa!

Vapaaehtoispuuhastelu kokouksen aikana mahdollistaa jälleen uuden tavan olla mukana kokouksessa; pääset tutustumaan muihin vapaaehtoisiin, osallistumaan kokouksen järjestelyihin ja tietenkin verkostoitumaan.

Let’s debate!

Kuten arvata saattaa, taso oli todella kova! Suomi ei tällä kertaa päässyt ensimmäistä väittelyä pidemmälle vaan hävisi Norjan joukkueelle. Mutta huonolle ei hävitty, sillä Norja väitteli itsensä aina finaaliin asti.

Oli hienoa seurata tätä kovatasoista väittelyä ja ihailla äärettömän taitavaa argumentointia ja perusteluja aiheen puolesta tai vastaan. En tiedä olisinko itse kyennyt englanniksi väittelevään noin taidokkaasti, sillä jo sanaston pitäisi olla hyvin hallussa, jotta pystyisi perustelemaan omat väitteensä tai vastaamaan vastapuolen kysymyksiin nanosekunnissa. Kerrassaan upeata!

Kylässä senaattorilla

Kotkan matkassa oli myös yksi senaattoreistamme #64981 Ulla Parviainen, joka kutsui porukan käymään hänen hotellihuoneessaan lasillisella kuohuvaa ja pikkunaposteltavaa ennen kuin suunnattaisiin iltaohjelmaan. Ulla kertoi hyviä vinkkejä siitä, miten kamaritoiminnassa pystyy hyödyntämään kansainvälistä verkostoa ja kannusti meitä olemaan aktiivisia tutustumaan uusiin kansalaisuuksiin ja ihmisiin. Hänellä oli kerrottavanaan mahtavia tarinoita siitä, miten reissuillaan on päässyt kotimajoitukseen upeisiin puitteisiin ja samalla tutustunut ihan toisella tavalla paikalliseen kulttuuriin.

Global Village

Viikon jokaisena iltana on tarjolla myös rennompaa iltaohjelmaa. Eilen oli irkkuilta, tänään puolestaan vietettiin iltaa ”maailma kylässä” meiningillä. Tondiraba jäähalli täyttyi eri maiden esittelypisteistä, joissa tarjoiltiin ruokaa ja juomaa kyseisestä maasta sekä kerrottiin lisää maan tavoista ja JCI meiningistä.

Knoppitietona muuten sellainen, että Viron aamu TV:ssä oli pyydetty ihmisiä lahjoittamaan ylimääräisä astioitaan maailmankokouksen käyttöön, sillä näin valtavaa määrää mätsättyjä astioita oli aika hankala löytää. Näin ollen iltajuhlissa käytettiin ihmisten lahjoittamia lautasia, laseja ja mukeja tarjoiluun; rennosti eriparisina. Myös gaalassa tullaan käyttämään eriparilautasia, ne on varmastu kiva lisä kattauksessa. Tosi hyvä idea!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät