Blogi

Blogi

Blogissamme pääset kurkistamaan tarkemmin Nuorkauppakamaritoiminnan arkeen ja juhlaan eri näkökulmista. Blogia ylläpitää kamarin LIO ja kirjoituksia tuottaa LIO:n lisäksi koko jäsenistömme.
Perjantai, Lokakuu 30, 2020, 14:21

Otsikon kysymykseen haettiin ja saatiin vastauksia lauantaina 24.10.2020 kumppanuustalo Viikarilla järjestetyssä Mikä Ihmeen Nuorkauppakamari? -tutustumistapahtumassa. Tapahtuman järjestäminen liittyi Kotkan Nuorkauppakamarin jäsenhankintakampanjaan. Halusimme tarjota toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille mahdollisuuden tutustua toimintaamme kokeilemalla itse toimintaa erilaisilla tehtävärasteilla.

Tapahtuman järjestelyille oman jännitysmomenttinsa tarjosi koronatilanteen kehittyminen Kotkassa. Kun tapahtumaa alettiin suunnitella yli kuukautta aiemmin, oli vaikea tietää, millainen koronatilanne kaupungissa olisi tapahtuman aikaan. Onneksi tilanne oli kuitenkin säilynyt perustasolla ja pystyimme järjestämään tapahtuman turvallisesti huomioiden esimerkiksi henkilömäärän rajoittamisen, riittävän isot tilat, käsidesit, turvavälit ja maskit, sekä sen, että kaikki tulivat vain oireettomana paikalle.

Toimintarastit

Olimme sijoittaneet eri huoneisiin erilaisia tutustumis-toimintarasteja, joiden teemat olivat lyhenteet, kansainvälisyys, projektit, koulutukset ja gaala.

Lyhennerastilla opeteltiin nuorkauppakamaritoimintaan liittyviä ulkopuolisista ehkä mystiseltä vaikuttavia lyhenteitä. Lyhenteitä löytyy JCI-toiminnan paikalliselta, alueelliselta, kansalliselta ja kansainväliseltä tasolta. Tällaisia ovat esimerkiksi LIO = Local Information Officer, RS = Regional Secretary ja DP = Deputy President eli tuttavallisemmin tiedottaja, aluesihteeri ja valmistautuva puheenjohtaja.

Kansainvälisyysrastilla tutustuttiin kansainväliseen toimintaan. Rastilla päästiin arvuuttelemaan eri maiden jäsenmääriä. Samalla juteltiin kansainvälisestä toiminnasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Lyhenteessä JCI, I tulee sanasta International, mikä tarkoittaa sitä, että kansainvälisyys on läsnä kaikessa toiminnassa. Eikä aina tarvitse matkustaa ulkomaille ollakseen kansainvälinen. Koulutuksiin ja tapahtumiin voi osallistua myös etänä, mikä tuo maailman todella lähelle. Lisäksi kansainvälisyyttä on myös kotikansainvälisyys.

Projektirastilla pohdittiin, mitä kaikkea nuorkauppakamareissa ympäri Suomea tehdään. Moni poimi projektien joukosta helposti tuttuja tapahtumia ja tempauksia, mutta yllätyksiäkin löytyi. Jopa kokeneemmat tekijät oppivat uutta monimuotoisesta kamaritoiminnasta.

Yksi Nuorkauppakamaritoiminnan perusta on itsensä kehittäminen, joten koulutukset ovat olennainen osa toimintaamme. Tutustumistilaisuudessa jokainen pääsi vaikuttamaan siihen, millaisista aiheista tulevia koulutuksia järjestettäisiin. Nuorkauppakamarissa on myös mahdollisuus kehittää omia kouluttajantaitojaan. Siksi kysyimmekin paikalle tulleilta, millaista erityisosaamista he haluaisivat ja pystyisivät kouluttamaan muille nuorkauppakamarilaisille.

JCI:n alueelliset, kansainväliset ja kansalliset kokoukset huipentuvat iltagaaloihin. Sen takia olimmekin pyhittäneet yhden rastin gaalailulle, jossa tehtävä oli pukea vapaaehtoinen korrektiin gaala-asuun. Mitä mieltä olet lopputuloksesta?

Lähde mukaan toimintaan!

Tapahtuma onnistui hyvin ja saimme tehtyä Kotkan Nuorkauppakamaria ja nuorkauppakamritoimintaa tutuksi. Lisäksi projektiryhmän ja koko jäsenistön mieltä lämmittää tapahtuman tuottamat uudet koejäsenhakemukset.

Jos olet 18-40 vuotias aktiivinen ja kehityshenkinen kotkalainen, etkä ehtinyt tällä kertaa mukaan tapahtumaan, peli ei ole menetetty. Voit tutustua toimintaamme tai jättää koejäsenhakemuksen verkkosivuillamme tai ottaa suoraan yhteyttä johonkin jäseneemme ja sovitaan tutustumistapaaminen!

***

Blogin kirjoittivat

Kirsi Rasanen (LIO) ja Noora Malmi (PRES) Kotkan Nuorkauppakamarilta.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät