Blogi

Blogi

Blogissamme pääset kurkistamaan tarkemmin Nuorkauppakamaritoiminnan arkeen ja juhlaan eri näkökulmista. Blogia ylläpitää kamarin LIO ja kirjoituksia tuottaa LIO:n lisäksi koko jäsenistömme.
Torstai, Tammikuu 7, 2021, 11:18

Nyt on joululoma vietetty ja uusi JC-vuosi aloitettu. Mukavaa vuoden alkua! Toivottavasti kaikki ovat saaneet lomalla levättyä ja rentouduttua haasteellisen vuoden jäljiltä. Toissapäivänä tiistaina 5.1 saimme viettää perinteisiä Kuusenkaristajaisia hyvin erilaisissa merkeissä kuin yleensä. Koronan takia emme valitettavasti päässeet kokoontumaan yhteen vaan jouduimme nauttimaan juhlasta etänä netin välityksellä kotisohvilta käsin. Vaikka tapahtumaa seurattiin ruudun takaa niin tilaisuus oli hieno, juhlava ja koskettava eikä kyyneliltä vältytty tälläkään kertaa.

 

 

Palkintoja jaettiin jälleen kerran rutkasti. Saimme jopa uuden hienon palkinnon - vuoden urakoitsija - jonka JCI Kotkalle lahjoitti viime vuoden puheenjohtaja Noora Malmi. Tämän lisäksi jaettiin myös epävirallisia palkintoja ja kunniamainintoja. Saimme myös uuden kunniajäsenen kun Kotkan nuorkauppakamarin pitkäikäisimmän JC-uran tehnyt Joonas Penttilä eläköityi. Kiitos Joonakselle kaikista näistä vuosista! Olet tehnyt Kotkan nuorkauppakamarin eteen paljon.

 

Palkinnot jaettiin seuraavasti:

 

Vuoden johtaja 2020: Jukka-Pekka Inkinen
Vuoden aktiivisin jäsen 2020: Jukka-Pekka Inkinen
Vuoden aktiivisin vierailija 2020: Hanna Luukkanen
Vuoden kansainvälistäjä 2020: Laura Ylitalo
Vuoden koejäsen 2020: Henna Huusko
Haasteen vastaanottaja 2020: Irina Kujanpää
Ilon tuoja, uuden luoja 2020: Pirita Falck
Vuoden kasvutarina 2020: Mari Rantamo
Puheenjohtajan paras tuki 2020: Elina Sakkara
Vuoden Kotkalainen 2020: Debattijoukkue (Elina Sakkara, Henna Huusko, Laura Ylitalo)
Vuoden urakoitsija 2020 kunniamaininta: Laura Ylitalo
Vuoden urakoitsija 2020: Kirsi Rasanen
JC Creedin mukaisin toiminta 2020: Joonas Penttilä

 

Onnittelut kaikille palkituille!

 

Vaikka kaikille on selvää että viime vuosi ei ollut kaikista helpoin ja tämäkin vuosi mennään varmasti pitkälle poikkeuksellisissa oloissa niin kaikesta selviämme yhdessä positiivisen JC-hengen voimalla!

 

***

Tämän blogin kirjoitti:
Sara Inkinen (LIO)


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät